Markka Laitinen

Edustuksellinen demokratia vai huijaridemokratia?

Meille kerrotaan, että elämme edustuksellisessa demokratiassa ja varsinkin poliittinen eliittimme viljelee tätä sanontaa edustuksellisesta demokratiasta hyvin usein. Myös monet blogistit ja kommentoijat palstalla muistavat mainita, miten järjestelmämme on edustuksellinen demokratia.

Mielestäni tämä ei pidä paikkaansa ja perustelen miksi me emme mielestäni elä edustuksellisessa demokratiassa.

Minusta edustuksellinen demokratia tarkoittaa sitä, että vaaliehdokas ennen vaaleja kertoo mielipiteensä asioista ja kansalaiset päättävät sitten, antavatko äänensä tälle edustajalle ja sille mitä hän edustaa.

Kun vaalien jälkeen tämä edustaja kääntääkin takkinsa ja alkaakin edustamaan aivan muita asioita kuin ennen vaaleja on luvannut, niin tässä kohtaa hän ei enää edustakaan niitä äänestäjiä jotka hänelle äänensä ovat antaneet. Eli kun vaaliehdokkaalla ei ole velvollisuutta pitää vaalilupauksiaan, hän ei enää edusta äänestäjiään ja tässä kohtaa edustuksellinen demokratia heittää kuperkeikan ja muuttuu huijaridemokratiaksi.

Huijaridemokratia sanana kuvaa paljon paremmin järjestelmäämme kuin edustuksellinen demokratia. Se kuka parhaiten osaa huijata äänestäjiä antamaan äänensä itselleen, on vaalivoittaja, Koska vaalilupauksia ei tarvitse pitää, on valta saatu huijaamalla.

Tällä hetkellä siniset ovat malliesimerkki demokratiamme erittäin surkeasta tilasta, kukaan ei ole antanut heille mandaattia sinisinä, vaan he ovat saaneet valtansa huijaamalla toisen puolueen, perussuomalaisten äänestäjiä. Kun kaikki kansanedustajat hyväksyvät asian tilan tällaisenaan, voidaan todeta ettei yksikään heistä ole oikeasti huolissaan demokratiasta tai oikeusvaltiomme tilasta, he ovat ainoastaan huolissaan omasta vallastaan ja hillotolpastaan. Demokratia ei siis kiinnosta päättäjiämme pätkääkään, vain valta ja raha ohjaavat heitä kaikkia.

Blogistina en ole huolissani ainoastaan poliitikkojemme demokratian vastaisista toimista ja kansalaisten huijaamisesta, vaan olen huolissani myöskin niistä kansalaisista, jotka nielevät tällaiset edustukselliset demokratiaväitteet, ajattelematta lainkaan, mitä edustuksellinen demokratia oikeasti tarkoittaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Noloahan se annettujen omien lupausten pettämien t. unohtaminen on ihan joka hommassa.

Kun tilaan timpurin tekemään autotallia, ja saankin tallin asemasta vain laskun, niin tuskin maksan tai olen tyytyväinen. Samasta asiasta on kysymys myös puoluesidonnaisten ammattipoliitikojen tekemien lupaustensa pettämisessä. Edustuksellinen demokratia suosii ainoastaan poliitikkoja, mutta äänestäjällä ei ole mitään katetta sopimuksessa.

Ehkä kyseisillä löysiä puhuvilla poliitikolla onkin alkava Alzheimer ? Muistitestiin kipinkapin ja pisteet näkyviin vaalimainokseen, kiitos.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Niin, poliitikoilla on joku ihmeellinen erioikeus huijata kansalaisia mitä ihmeellisimmillä jutuilla. Ennen vaaleja voidaan esittää edustavansa vaikka mitä ja heti vaalien jälkeen linja kääntyy päinvastaiseksi. Näin valta on saatu huijaamalla, siksi sana huijaridemokratia kuvaa järjestelmäämme paljon paremmin kuin edustuksellinen demokratia.

Ei tavallinen kansalainen voi tehdä samaa, kuten esille ottamasi esimerkki timpurista.

Käyttäjän ahkalevisalonen kuva
Kalevi Salonen

Huijareita eivät ole niinkään kansanedustajat vaan puolueet. Maassa on kansanvallan sijaan puoluevalta, jossa suurin osa kansanedustajista on vain marionetteja. Tämä näkyy myös näillä keskustelupalstoilla. Suuri osa kansanedustajista, jotka suoltavat "mielipiteitään", ei osallistu tai kykene osallistumaan esille ottamistaan aiheista käytävään keskusteluun. Siitä voi päätellä, että puoluekoneisto tuottaa merkittävän osan "mielipiteistä" ja kansanedustajat ovat vain mahdollisimman myyvä julkisivu. Kokoomuksessa tämä on näkynyt kaikkein selvimmin.

Puoluevallan takia 200 kansanedustajaa on tarpeettoman paljon, sillä 50-100 edustajaa riittäisi aivan hyvin Samaan lopputulokseen Enemmän tarvittaisiin vain, jos yksittäisillä edustajilla olisi aito mahdollisuus tuoda esille omia näkemyksiään. Nyt sitä ei ole kuten varsinkin sote-uudistuksen yhteydessä on nähty. Myös henkilöäänestys on tarpeeton. Olisi yksinkertaisempaa äänestää puolueita, jotka saisivat itse valita mieleisensä edustajat.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

En tiedä tarvittaisko me kansalaiset lainkaan poliitikkoja tai puolueita? Valtiota ja kansalaisia koskevista asioista voitaisiin järjestää sitovat kansanäänestykset ja virkavastuulla olevat virkamiehet toteuttaisivat kansanäänestysten tulokset. Näin kansalaiset pääsisivät kokonaan eroon poliitikoista ja puolueista, kun eivät ne kuitenkaan aja valtion ja kansalaisten asioita, vaan pikemminkin omiaan.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Suoraa kansanvaltaa vastustavat päättäjät, siis poliitikot. Tekosyynä vastustukselle on kansalaisten tietämättömyys.
Onko sitten näin ? En usko, koska ei ne puoluepoliitikotkaan miltään eri planeetalta ole kotoisin ( vaikka itse niin uskovat ) Oikea syy kansanvallan lisäämisen estämiseen on sen oman löysäilyhomman loppuminen ja pelko paluusta arkipäivään.

Keskimäärin ottaen suoran demokratian kautta tehdyt päätökset menisivät muuten varmaan aivan yhtä hyvin, tai huonosti kuin puoluepoliitikkojenkin toimesta.

Neuvoa antavan kansanäänestyksen koekäyttö olisi muuten hyvä avaus suoran demokratian suuntaan. Vinkvink. Tuolla ehdotuksella ääniä saisi tukuittain.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

"Suoraa kansanvaltaa vastustavat päättäjät, siis poliitikot. Tekosyynä vastustukselle on kansalaisten tietämättömyys."

Aika huvittavaa, että poliitikkomme, ne jotka eniten puhuvat demokratiasta, toimivatkin sitä vastaan, kaikin mahdollisin keinoin. Ja tällaisia henkilöitä pitäisi sitten äänestää, hoitamaan valtion ja kansalaisten asioita. Järjestelmän alennustila näkyy jo kaikkialla.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

No vikaa on suurimmaksi osaksi kansassa, joka sitä huijaria vuodesta toiseen äänestää.

Ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se joka maksaa.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Ei, vaan vika on järjestelmässä, joka hyväksyy huijauksen ja demokratian vastaiset toimet. Kansalaisilla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin äänestää huijaria tai jättää äänestämättä.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Kun vähän aikaa jaksaa odottaa, niin Kiinan kungfutselainen autoritäärisyys saattaa päästä Suomeen saakka. Siis täysin meritokratiaan perustuva hallintojärjestelmä, jossa hallinnon legitimiteettiä varmistetaan jatkuvilla gallupin kaltaisilla tiedusteluilla.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Tuohon suuntaan ollaan kovaa vauhtia menossa, mikä on todella huolestuttavaa.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Niin, et näytä tuntevan tuota hyvin onnistunutta järjestelmää. Sitä noudatetaan Kiinassa ja se toimii huomattavasti länsimaista demokratiaa paremmin juuri meritokraattisen luonteensa puolesta.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen Vastaus kommenttiin #12

Missä tuo kiinan mallin toimivuus on todistettu ja ovatko kenties kiinan kansalaiset samaa mieltä, vai vain kiinan eliitti? En meinaan millään jaksa uskoa, että malli olisi parempi kuin esittämäni suora demokratia, ainakaan kansalaisten kannalta.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #14

Jos ymmärrät sanan ”meritokratia” käsität kyllä, että hallintoon valitaan vain meriittien perusteella. Hallinnon legitimiteettiä tarkistetaan jatkuvilla mielipidetiedusteluilla valtion tasolta aina kaupunginostasolle. Kahdeksantoista Kiinan-vuoden aikana minulta on kysytty mielipidettä viralliselta taholta mitä yksinkertaisimpiin asioihin: elokuvateatterikompleksin sijoittamisesta katuvalojen lumeniin. Kaikki kiinalaiset sukulaiseni jaystäväni ovat melko tyytyväisiä järjestelmään, jossa kansalaisia kuunnellaan jajohto on pätevää.

Kysyttäessä vaihtoehtoa, kansanäänestyksissä eipidetty hyvinä.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen Vastaus kommenttiin #15

Varmasti meritokratialla on hyvätkin puolensa, sehän tarkoittaa oppineiden ja älykkäiden diktatuuria. Ehkäpä meritokratia on tuonut kiinalle taloudellisen menestymisen, mutta ympäristön ja luonnonvarojen kustannuksella ja siksi suora demokratia sopisi heillekin mielestäni paljon paremmin.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #16

Meritokratia ei tarkoita diktatuuria. Kai tässä asiassa kiinalaistenoma mielipide merkitsee enemmän kuin sinun?

Kiinassa on tehty aivan samalla tavalla kuin Suomessa ja muissa länsimaissa: ensin saastutetaan ja sitten puhdistetaan. Vertaapa esimerkiksi Lievestuoreen järvi.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen Vastaus kommenttiin #18

Enpä oikein usko sinun tietävän kaikkien kiinalaisten mielipidettä ja kiinalaisten ympäristöongelmat ovat huomattavasti laajemmat ja pahemmat kuin meillä.

Varmasti meritokratiassa on hyvätkin puolensa, mutten usko sen voittavan suoraa demokratiaa, itse demokratian kannalta.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #20

Kiinassa on tehty aivan samoin kuin Suomessa: ensin saastutetaan ja sitten siivotaan.

En ole väittänyt tietäväsi kaikkien kiinalaisten mielipidettä. Toisaalta kahdeksassatoista vuodessa tapaa sukulaistensa ja ystäviensä lisäksimelkoisen joukon ihmisiä ja keskusteleeheidän kanssaan. Ns. demokratialiike ei ole missään vaiheessa ollut Kiinassa erityisen voimakas, eivätkä ihmiset eurooppalaisen ja amerikkalaisen esimerkin perusteella ole erityisen demokratiamielisiä.

Kyllä sinä saat tästäkin vapaasti jankuttaa, mutta Suomen puunjalostusteollisuuden ja maatalouden aiheuttama saastuminen olihyvin mittavaa, ennen kuin sinä 70-80 -lukujenvaihteessa asioita ryhdyttiin korjaamaan.

Käy muuten joskus Kiinassa, kannattaa.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen Vastaus kommenttiin #22

Kiinassa voisi olla todella mielenkiintoista käydä, varsinkin kulttuuriin olisi mielenkiintoista tutustua. Itse olen suoran demokratian kannattaja ja siksi mielelläni puhun siitä. Näkisin että, se olisi parasta mitä voisi lapsilleen jättää perinnöksi. Monet jättävät mielellään rahaa ja omaisuutta, minä haluaisin jättää suoran demokratian ja olla sillä tavalla mukana demokratiakehityksessä.

Varmasti myös suomessa on omat ongelmansa ympäristön suojelemisessa ja esimerkiksi talous ei saisi mennä ympäristön edelle, koska ympäristön pilaamisella heikennetään tulevien sukupolvien mahdollisuutta pärjätä.

Minusta maailmaan tulisi asettaa kulutuskatto kaikille ihmisille, ettet varallisuudesta huolimatta voisi tuhlata liikaa luonnonvaroja. Luin äskettäin listan, kuinka paljon eläimiä on esimerkiksi tapettu Victoria Beckhamin julkisuudessa esittämien vaatteiden takia, lista on järkyttävä.

https://www.is.fi/viihde/art-2000005725723.html

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

"Minusta edustuksellinen demokratia tarkoittaa sitä, että vaaliehdokas ennen vaaleja kertoo mielipiteensä asioista ja kansalaiset päättävät sitten, antavatko äänensä tälle edustajalle ja sille mitä hän edustaa".

Olisi hyvä, jos näin olisi. Se, että velituksi tulleet ehdokkaat sitten toimivat toisin kuin ovet sanoneet, ei kuitenkaan muuta sitä, etteikö tämä edelleen olisi edustuksellinen demokratia. Kansalaiset pääsevät valitsemaan, kuka heidän asioitaan hoitaa. Kanslaiset myös pääsevät antaman potkut miille valituille, jotka eivät ole heidän odotuksiaan täyttäneet.

Mielestäni asia kulkee suunnilleen seuraavasti. Jos minä äänestän ehdokasta joka pettää omat lupauksensa ja minun odotukseni, se on ehdokkaan vika. Jos minä äänestän häntä seuraavallakin kerralla, se on minun vikani.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Sinun mielestäsi edustuksellinen demokratia tarkoittaa siis sitä, että jos vaaliehdokas kääntääkin vaalien jälkeen takkinsa, eikä näin edustakaan enää äänestäjiään, niin äänestäjä voi seuraavissa vaaleissa äänestää jotakin toista ehdokasta, jolla ei myöskään ole velvollisuutta pitää vaalilupauksiaan.

Minä pidän tälläista toimintaa huijaridemokratiana, jossa äänestäjällä ei ole minkäänlaista kuluttajansuojaa poliittisia huijareita vastaan. Jos me eläisimme edes edustuksellisessa demokratiassa, niin äänestäjän tulisi tietää mitä vaaliehdokkaat edustavat. Nykyisessä järjestelmässä äänestäjä ei voi tulla kuin huijatuksi.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Yrität nyt työntää sanoja minun suuhuni. Mielestäni sellainen on turhaa ja hyödytöntä polemisointia. Tiedostan kyllä hyvin, että se on ongelma, että ehdokas voi pettää luottamuksen. Toisaalta, tiedostan myös sen, että tilanteen muututtua ehdokas joutuu joskus toimimaan toisin, kun on sanonut. Minä nimittäin en äänestä jotakin mekaanista mielipide-ja-lupauslistaa vaan ehdokkaan harkintakykyä. Tiedostan vielä senkin, että ehdokkaiden toimintaa kannattaa seurata pidemmän aikaa, jotta pettymysten todennäköisyyttä saataisiin pienemmäksi. Mutta tiedätkö sinä keinoa, jolla ehdokas saadaan varmuudella vastaamaan lupauksistaan. Jos tiedät, olet keksinyt jotakin, jossa kukaan ei ole vielä onnistunut.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen Vastaus kommenttiin #17

En missään nimessä halua työntää sanoja suuhusi, halusin vain tarkastaa, että ymmärsin oikein, mitä tarkoitit edustuksellisella demokratialla tai mitä se mielestäsi on.

Vaalilupausten pettämisen sanktioiminen ja edustajanpaikan menettäminen, olisivat oikein hyvä keino saada edustuksellinen demokratia toimimaan edes välttävästi. Ja Makkonen tuossa alempana jo mainitsi suoran demokratian, jossa päättäjien tehtävänä olisi vain toteuttaa sitovien kansanäänestysten tulokset, silloin ei vaalilupauksilla ole mitään merkitystä, eikä niitä voisi pettää.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Mutta tiedätkö sinä keinoa, jolla ehdokas saadaan varmuudella vastaamaan lupauksistaan."

Suora demokratia.

Toimituksen poiminnat